Oliko Idan mies mistään kotoisin?

Ida Sofia (s. 1887) eli koko ikänsä Saarijärvellä. Hän oli naimisissa Sem Emil (Semmi) Heimosen kanssa ja heillä oli kuusi lasta. Perhe oli köyhä, mutta sekä Semmi että Ida olivat muisteluiden mukaan lahjakkaita kulttuuripersoonia. He kiersivät yhdessä esiintymässä iltamissa, Ida lauloi, Semmin esiintymisen lajia en ole saanut tietooni. Semmi kuitenkin kirjoitti paikallislehteen pakinoita nimillä "Puutteen pieksämä" ja "Takamaan Topi".

Semmi ja Iita

Eräästä kotiarkistomme asiakirjasta selviää, että Semmi oli syntynyt Helsingissä. Tämä tuntui omituiselta - alempien yhteiskuntaluokkien edustajat muuttivat tuohon aikaan sankoin joukoin maalta Helsinkiin. Miksi ihmeessä ilmeisen lahjakas mutta köyhä Semmi olisi muuttanut "vastavirtaan", kyllähän kaupungissa olisi ollut enemmän mahdollisuuksia.

Päätin tutkailla Semmin juuria tarkemmin. Hyvällä tuurilla löysin kuin löysinkin Semmin syntymämerkinnän Helsingin seurakunnan syntyneiden luettelosta. Semmi oli syntynyt 27.12.1890 ja hänen vanhempansa olivat luettelon mukaan Karl Emil Rajala ja Emma Juliana Eliaantytär. Miksi isä on Rajala, mutta poika myöhemmin Heimonen?  Palasin Saarijärven seurakunnan lähteisiin. Tiesin, missä Semmin torppa myöhemmin sijaitsi, joten etsin merkkejä 'Rajala' nimestä samalta suunnalta. Tarvaalan Opistolla olikin 1880-luvun rippikirjan mukaan Rajala- niminen torppa, jossa asui pariskunta Karl Emil Heimonen vaimonsa Emma Juliana Eliaantyttären kanssa. Pariskunta oli vihitty vuonna 1887, ja rippikirjassa oli myös merkintä Helsinkiin muutosta vuonna 1889. Molempien vanhemmat olivat saarijärveläisiä, joten kyllä Semmikin oli vakaasti paikkakunnan oma poika, vaikka kävikin Helsingissä syntymässä.

Idan hopealusikka

Suutarin lapsista neljäs, vuonna 1887 syntynyt Ida Sofia, kutsumanimeltään kaiketi Iita, asui koko ikänsä syntymäpitäjässään. Hän meni naimisiin vuonna 1912  Semmi Heimosen kanssa ja he saivat kuusi lasta.

Perhe oli köyhä ja tähän liittyy tarina hopealusikasta. Sisar Anna oli tapansa mukaa tullut käymään kotiseudullaan kesällä sinä vuonna, kun Ida täytti 40 vuotta. Anna oli Helsingistä ostanut hänelle lahjaksi hopealusikan, johon oli kaiverruttanut Idan nimen. Päästyään perille Idan ja Semmin mökkiin, Anna oli tarinoiden mukaan todennut, ettei Ida tee hopealusikalla mitään, vaan tarvitsee vaatteet päälleensä. Niinpä Anna oli pistänyt hopealusikan taskuunsa ja hankkinut Idalle ja ilmeisesti myös lapsille vaatekerrat.

Vaan mitä tehdä valmiiksi kaiverretulle lusikalle? Onneksi naapuruston taloissa sattui olemaan yhdessä Ida-niminen emäntä, jolle Anna kuuleman mukaan lusikan antoi. Taitaa se olla suvussa tallessa vieläkin.

Maria eli Maija-täti

Suutarin lapsista vanhin, Maria, on ainakin minulle jollain tavalla suvun keskushenkilö. Vaikka en Maija-tätiä koskaan tavannut, hän eli tarinoissa ja suutarin mökin tavoissa ja esineissä koko lapsuuteni - ja elää edelleen. Yksi esimerkki tästä on mehupullo kellarissa.

Maria syntyi siis vuonna 1881, kaksi vuotta ennen suutarin mökin valmistumista. Hän muutti Helsinkiin vuonna 1902, jossa työskenteli ensin villakehräämössä. Hän asui ainakin vuonna 1910 Martta-yhdistyksen naimattomille työläisnaisille tarkoitetussa asuntolassa. Vuonna 1913 Maria otti lopputilin villakehräämöstä ja siirtyi keittiöapulaiseksi Ebeneser-lastenseimeen. Siellä hän työskentelikin sitten eläkeikään saakka, vuoteen 1948. Työpaikka tarjosi myös asunnon.

Maria ei koskaan mennyt naimisiin, mutta suutarin mökin piironki on säilyttänyt kirjeitä Marian nuoruusvuosilta: Vaikuttaa siltä, että Maria seurusteli vuonna 1907 erään David Rautasen kanssa. Sisarentytär tiesi kertoa, että Maija-tädin mielitietty olisi ollut merimies. Emme tiedä, miksi seurustelu ei johtanut pidemmälle, mutta Maija-täti toimi koko ikänsä aktiivisesti merimieskirkon piirissä. Sisarentytär oli sitä mieltä, että nämä asiat liittyvät toisiinsa.

Vuoden 1948 jälkeen Maija-täti asui siis suutarin mökissä, myöhemmin hän tosin vietti talvet sisarenpojan luona. Maija-täti sokeutui lähes kokonaan viimeisinä vuosinaan, ja suutarin mökin naapuri muistelee lapsuudessaan taluttaneensa Maijan aina lauantaisin heille saunaan. Maija -täti kävi naapurissa saunassa viikottain, mutta ei koskaan ilman erillistä kutsua. Naapuri muisti Maijan erittäin kohteliaana vanhuksena, joka kohteli myös lapsia "aivan kuin aikuisia", oli kohtelias ja kiinnostunut.

Maija-täti kuoli 90-vuotiaana kaksi viikkoa sen jälkeen kun minä synnyin. Hän oli hankkinut jo valmiiksi minulle nuken, joka tietysti on minulla vieläkin. Minulla oli nimi valmiina jo ennen syntymääni, se on sama kuin Maija-tädin nuorimman sisaren. Kun sitten synnyin ja tuttava riensi silloin jo sairaalassa makaavan Maijan luo kertomaan, että "Eeva on syntynyt!", tuhahti Maija että "kyllä kai minä nyt sen tiedän". Maija-täti luuli tuttavan pitävän itseään niin höppänänä, ettei tiennyt sisarensa syntyneen. Tämä oli minulle lapsena tärkeä tarina - ja on kai vieläkin. Se sitoo minut ja Maija-tädin yhteen. 

Anna

Annasta minulla ei ollut juuri tietoa, muuta kuin että hän muutti Helsinkiin, meni naimisiin ja sai lapsia. Aloin selvittämään, löytäisinkö lisää tietoa Annasta ja hänen perheestään. Ja kyllähän sitä löytyy, kiitos  suutarin mökin piironginlaatikon ja internetin ihmeellisen maailman.

Anna (s. 1883) muutti todellakin Helsinkiin pian Marian jälkeen vuonna 1904. Arkistolaitos vapautti äskettäin henkikirjoja vuoteen 1910 vapaasti luettavaksi ja sieltä löytyi Anna: Hän oli ollut palvelijana Eläintarhan huvilassa, Piponiuksen perheessä. Näin ainakin siis vuoden 1905 henkikirjassa. Tässä kohtaa törmään omaan tapaani hutkia tutkimuksissa eteenpäin: Olen tämän tiedon kirjannut mahdollisesti jonnekin paperilapulle, jonka sitten olen kadottanut. Se, joka on Helsingin henkikirjoja selannut tietää, että tuollaisen tiedon etsiminen uudestaan sen varmistamiseksi on valitettavasti useamman illan työ - johon ei vielä ole ollut aikaa. Annan sisarentytär muisteli kuitenkin, että melkein jokainen Helsinkiin muuttaneista sisaruksista olisi ollut juuri Piponiuksella piikomassa, joten kaiketi muistan jotain oikein.
Toisen Annaa koskevan merkinnän ymmärsin sitten kirjata huolellisemmin: Anna näyttää muuttaneen serkkunsa, Hanna Forssin perheen luo, ja mainitaan tällä kertaa tehdastyöläisenä. Puuseppa Karl Richard Forssin perhe asui aivan Senaatintorin laidassa, Sofiankadun ja Aleksanterinkadun kulmassa. Mutta sekavaksi tämän tekee se, että Anna mainitaan saman vuoden henkikirjassa kahdessa paikassa. Kyse kuitenkin on mitä todennäköisemmin "meidän" Annastamme, eikä kahdesta eri henkilöstä. Olisiko sitten Anna muuttanut samaan aikaan, kun henkikirjoitusta on tehty, ja tullut kirjatuksi kahteen paikkaan.

Avioitumisen ajankohta ei ole tiedossa, mutta muistitieto kertoo, että Annalla oli kolme poikaa, joista yksi kuoli lapsena. Pojat Urho ja Mauri elivät aikuisiksi. Anna lapsineen kävi myös kesäisin lapsuudenkodissaan. Näistä vierailuista on muistana valokuvia, joita skannailen myös tänne kun taas pääsen itse suutarin mökkiin. Mutta äskettäin löysin piironginlaatikosta jotain mielenkiintoista! Löysin  kirjeen: Mauri oli jatkosodan aikaan rintamalta kirjoittanut Maria-tädille kirjeen. Maria-täti oli lähettänyt ruokapaketin, josta Mauri kiitti. Samalla hän kertoi, että Urho oli ollut kotilomalla rintamalta - ja arveli, että oli tehnyt Urholle hyvää nähdä lapsiaan.

Annan perhe asui kuulema Kalliossa, sisaren tytär oli käynyt siellä kerran kyläilemässä 1950-luvulla. Vielä pitäisi selvittää, kuka ja mistä oli Annan mies ja mitä tapahtui Urholle ja Maurille.

 

Anna ja miehensä; olisiko kihlakuva?

Maija-tädin mehupullo

Maakellarin eteisen lattialla oli aina ollut mehupullo. Sellainen joka joskus oli ollut viinipullo, mutta siihen oli myöhemmin laitettu mustaherukkamehua. Tämän mehun oli tehnyt Maija-täti, jonain viimeisistä kesistään, 1960 -ja 70-lukujen vaihteessa. Pullo oli jostain syystä siihen jäänyt. Sitä ei haluttu juoda mutta ei heittää poiskaan. Se ikään kuin kuului kellariin. Lapsen silmin se oli kuin arvokas muinaisjäännös, ja sen ohi kuljettiin varovasti, enkä koskaan edes kuvitellut koskevani siihen.
Sitten viime kesänä istuin suutarin keinutuolissa, kun äitini toi minulle pienessä kristallilasissa jotakin, jota pyysi maistamaan. Maku oli kyllä tuttu, mutta en heti saanut mieleeni, mitä tämä voisi olla.
- Eikös ole kuin madeiraa? kysyi äitini, ja myöntelin.
Järkytyin hieman, kun kuulin, että kyseessä on Maija-tädin mehupullon sisältö. Mehupullo oli avattu! Se tuntui lähinnä pyhäinhäväistykseltä.

Mutta sisältö oli ehkä sen arvoista. En tiedä, miten mustaherukkamehu voi muuttua madeiraksi, mutta näin vain oli käynyt. Vai paljastuiko Maija-tädistä nyt jotain uutta?

Aion kyllä itsekin kokeilla. Ensi syksynä laitan yhden pullon sivuun. Jos elän yhtä vanhaksi kuin Maija-täti, ehdin itse maistaa tulosta. Jos en, saavat jälkipolvet ihmetellä kaiken maailman kokeilujani, tätä muiden joukossa.

Harmi, että heräsin mehupullon taltiointiin vasta melkein vuotta myöhemmin: äitini oli sen ehtinyt hävittää, joten en kuvaa siitä saanut. Muistot vain.

Anna-Maijan kivi

Tovi on vierähtänyt siitä kun tarinaa on julkaistu. Aikaisemmin keväällä pääsin suutarin mökin lähialueelle mielenkiintoiselle retkelle: Etsimään Anna-Maijan kiveä.

Anna-Maija oli suutarin anoppi. Hän asusti miehensä Antin ja tyttärensä Marian kanssa lähitorpassa. Vuonna 1878 toukokuussa Anna-Maija lähti kyläilemään parin kilometrin päähän Pesälään. Kun Anna-Maijaa ei kuulunut kotiin, lähdettiin häntä etsimään. Anna-Maija löytyi kuolleena polun varresta. Paikalla on kivi, hyvin istumiseen sopiva, jolla Anna-Maija oli ilmeisesti levähtänyt.

Naapurini oli lapsuudessaan kuullut tarinan sedältään paikan ohi kulkiessaan. Nyt lähdimme paikkaa etsimään. Se osoittautui hankalaksi, koska vielä muutama vuosi sitten selvästi erottuva polku oli kadonnut hakkuutyömaan jälkiin. Voitte arvata, miten vaikeaa on tunnistaa tuttujakin maisemia, kun puut on parturoitu. Niin kävi nytkin, että naapurille aivan tuttu paikka ei löytynytkään. Kiertelimme tunnin pienellä alueella, ja lopulta päädyimme tämän kiven luo:

Suuri mänty, joka kiven vierellä oli ollut, oli tietysti kadonnut. Totesin kuitenkin naapurille, että tämä olkoon Anna-Maijan kivi, kunnes parempi löytyy :) Ilma oli hieno, ja oli hienoa päästä patikoimaan paikoissa, joissa muuten ei tule käytyä. Hakkuuaukean tuolla puolen polku näkyi hyvin, ja taidan joskus lähteä sitä seuraamaan pidemmällekin.

Anna-Maija siis menehtyi ennen kuin tyttärensä Maria avioitui tai suutarin mökkiä rakennettiin. Maria kuitenkin jäi äitinsä lapsuudenkodin naapuriin ja sai houkuteltua sinne suutarinkin. Hyvä niin.

Suutarin lapset

Mannella ja Marialla oli kahdeksan lasta, seitsemän tyttöä ja yksi poika:

Maria s. 11.11.1881
Anna s. 11.2.1883
Emma s. 29.1.1885
Ida Sofia s. 14.3.1887
Abel s. 22.12.1888
Hilma s. 1.1.1893
Eeva s. 31.3.1896
Miina s. 31.3.1896


Maria muutti vuonna 1902 Helsinkiin, jossa työskenteli ainakin vuoteen 1948 Ebeneser-lastentarhassa keittäjänä. Maria eli Maija-täti omisti suutarin mökin isänsä jälkeen, ja vietti siellä kesiä vielä Helsingissä asuessaan. Eläkkeelle jäätyään hän muutti sitten pysyvästi lapsuuskotiinsa. Tosin viimeiset talvet hän vietti sukulaisten luona. Maija-täti eli lapsista pisimpään, 90-vuotiaaksi.

Anna muutti myös Helsinkiin kaksi vuotta Marian jälkeen. Annasta ei minulla ole paljon tietoa. Kuitenkin hän meni myöhemmin naimisiin ja sai kuulema kolme poikaa. Kävi Anna myös kotonaan, ja yhdestä käynnistä minulla on tarina...

Emma lähti Helsinkiin vuonna 1905. Hänestä tuli ompelija. 'Emmi-täti' oli Helsingissä työssä ateljeessa, joka oli hieno meriitti hänen muuttaessa takaisin maalle vuonna 1944. Pitäjän hienompi väki olikin hänen asiakkaanaan. Emmi-täti taisi olla kaunosieluinen ihminen, hän nimittäin muutti sukunimensä ahdistavasta Hautasesta kauniimmaksi Koivuniemeksi vuonna 1921.  Emmi-täti kuoli vuonna 1956 naimattomana ja lapsettomana.

Ida Sofia tai lyhyemmin Ida oli naimisissa paikkakunnan yhden kulttuuripersoonan kanssa. Mies kirjoitti pakinoita paikallislehteen ja tunsi hyvin pitäjän historiaa ja perinteitä, vaikka olikin Helsingissä syntynyt. Perhe oli kuitenkin hyvin köyhä. Idalla ja Semmillä  oli kuusi lasta, joista kaksi kuoli pienenä.

Aapelista (Abel) en myöskään paljon tiedä. Hän näyttää muuttaneen myös Helsinkiin vuonna 1908, mutta syntymäkylän kyläkirjan mukaan hän olisi ollut naapuripitäjässä suutarina ja myös asunut jonkin aikaa isänsä kuoleman jälkeen syntymäkodissaan. Perhettä Aapelillä ei ollut.

Eeva ja Miina syntyivät kaksosina, kuvista päätelleen identtisinä. Tytöt olivat vasta puolitoistavuotiaita, kun heidän äitinsä menehtyi. Muut lapset saivat tyytyä kiertokouluun kun nuorimmat pääsivät uuden uutukaiseen oman kylän kouluun. Sekä Eeva että Miina muuttivat myöhemmin naapuripitäjään ja heillä oli siellä perheet.

Kuvia sisaruksista on tulossa, kunhan pääsen käsiksi arkistoihin....

Mökki

Suutarin mökki on rakennettu vuonna 1883. Suutari kertoo päiväkirjassaan, että rakensi mökin ensin "huonollen rentomaallen", ja joutui  siirtämään sen pian notkosta mäen päälle. Siinä se seisoo edelleen. Alkuperäisellä paikalla - näin me ainakin kuvittelemme - ovat vielä mökin nurkkakivet. Niiden luona kasvavat nyt omenapuut.

Mökissä on kolme huonetta. Alunperin ne olivat tupa, kamari ja maitohuone. Sisäänkäynti oli tupaan. En tiedä tarkkaan milloin, mutta joka tapauksessa ennen 1940-lukua, sisäänkäynti siirrettiin maitohuoneeseen, josta näin tuli eteinen. Kamarista tuli keittiö ja tuvasta kamari.

 Mäki, jolla mökki nyt seisoo, on järven rannassa. Mökin julkisivu ja sisäänkäynti ovat etelään, kohti järveä, mutta sitä ennen ensin jyrkkää, sitten loivenevaa rinnettä ja peltoa. Pellon ja järven välissä on vielä pieni kaistale metsää. Lähinpänä mökkiä ranta on sen lännen puolella, jossa järven ja mökin erottaa jyrkkä, metsäinen rinne. Entisen kamarin, nykyisen keittiön ikkunan alta lähtee polku alas rantaan, jossa venettä pidetään. Rinteen yläpäässä polku haarautuu maakellariin.En tiedä milloin kellari on rakennettu, mutta kuulemani mukaan se on järjestyksessä toinen. Aikaisemman jäänteitä yritimme veljeni kanssa kaivaa pohjoisrinteestä esiin yhden kesän ajan.

Mökin lisäksi kivikkoisella tontilla, entisessä hevoshaassa, oli tietysti sauna, talli, lato, huussi, kaksi aittaa ja navetta. Navetta on purettu, enkä ole nähnyt siitä edes valokuvaa. Se on sijainnut mökin takana mäellä, kun taas talli, lato ja sauna ovat edelleen mäen alla yhtenä ryhmänä. Aitat ovat mökin edessä. Myöhemmin pihaan on rakennettu vielä yksi aitta (1930-luvulla), vaja ja uusi käymälä (1990-luvulla) sekä toinenkin aitta (2000-luvulla).

Mökissä asuttiin vakituisesti sen valmistumisesta ainakin vuoteen 1935. Mahdollisesti senkin jälkeen suutarin lapsista Emmi tai Aapeli asustivat mökissä. 1950-luvulla lähtien Maria eli Maija-täti muutti syntymäkotiinsa. Talvet hän kuitenkin vietti muualla. 1970-luvulta lähtien mökki on ollut perheeni kesäpaikkana.

Sauna

Aitta