Lokakuinen sunnuntai

Selailin kuvakansioita ja löysin kuvia lokakuulta. Vietin silloin muistaakseni ensimmäistä kertaa elämässäni lokakuisen yön mökillä. Kiva ja viileä retki. Aamun valjettua lähdin rantaan. Pilvisestä hämärästä huolimatta ilma tuntui ja näytti suunnattoman kirkkaalta. Kaukana häämöttävä Kusiaismäki näytti yhtä tarkalta kuin viereisen männyn kaarna. Hiljasta ja kaunista. Lokakuukin voi olla kaunis.

Koirakaan ei moittinut.

Sukupuun hedelmä vai verkoston solmu?

Olen kirjoitellut matalalla profiililla blogiani, omaksi iloksi. Iloiseksi yllätykseksesi selvisi, että myös muutama lukija on tänne löytänyt.  Olen kertonut Semmistä, ja nämä tekstit ovat houkutelleet tänne lukijoiksi  tämän kulttuuripersoonan jälkipolvia, joita minulla oli ilo tavata tänään. Sukututkijalle, joka enimmäkseen "seurustelee" arkistojen välityksellä kuolleiden sukulaisten kanssa, elävien kanssaihmisten tapaaminen voi olla hämmentävää :) Oli kuitenkin hienoa saada tavata ihmisiä, jotka jakoivat kiinnostuksen sukunsa tarinoihin.

Tapaamilleni ihmisille erityisesti Semmi oli heidän sukunsa jonkinlainen keskushenkilö. Semmi-papan ja Ida-mummon luovuus oli selvästi inspiroinut ja kannustanut jälkipolvia omilla poluillaan. Sain kuulla osin samoja tarinoita, mitä omassa perheessäni kerrotaan, mutta eri näkökulmasta. Sain myös tietää, että Idalla oli oopperalaulajattaren ääni.

Sukuja kuvataan usein puina. Minun mielessäni ne ovat kuitenkin olleet enemmän verkostoja: Liittyvät toisiinsa, erkanevat ja liittyvät uudestaan. Erityisesti Suomessa voi sanoa, että kuulumme kaikki tähän samaan verkostoon.  En pystyisi nimeämään yhtä sukua (sukupuuta), johon kuulun. Liittyyhän esivanhempiini niin monia sukuja.

Jotkut osat tästä verkostosta tuntuvat kuitenkin läheisimmiltä kuin toiset. Ne ovat osa identiteettiä, ne antavat voimaa ja rohkeutta oman polun toteuttamiseen. Nämä läheiset verkostot ehkä näyttäytyvätkin  kuin puina: Niissä runkona on suvun vahva persoona, josta tarinoita kerrotaan, juurina tämän esivanhemmat ja oksina jälkipolvet.

Suutarin puun vieressä kasvaa siis vahvana Semmin ja Idan puu. Tai sitten he ovat verkon solmuja, tiheämpiä kohtia verkostossa joka jatkuu vesireittejä ja rautateitä eri ilmansuuntiin, ajallisesti loputtomasti menneisyyteen ja toivottavasti myös tulevaisuuteen. Kun tartut yhteen verkon solmuun ja vedät, näet ehkä miten laaja se on.

Suutarin sukujuuret

Itse suutari Emanuel oli syntynyt pitäjän toisella laidalla, kuten aiemmin olen kertonut. Emanuelin isä Juho Hautala oli talollinen Kalmarin kylässä, kuten myös isänsä Juho. Vanhemman Juho Hautalan isä Heikki Hautala oli tullut rippikirjan mukaan Kalmariin Ähtäristä. Pitkään yritin löytää Heikkiä Ähtärin kirjoista tuloksetta.

Sitten taitavammat tulivat apuun: Poikosten sukuseuran tutkijat olivat selvittäneet Heikin vanhemmiksi Erkki Erkinpoika Hautalan ja Riitta Heikintytär Pahankalan. Pahankala on harvinainen nimi, jonka haltijat ovat lähtöisin Soinista. Tällä vihjeellä löysin netistä Markku Ylätalon historian pro gradu -tutkielman, josta taas aukeni sekä Erkki Erkinpojan (s. 1763) että Riitta Heikintyttären (s. 1760) tausta.

Erkki ja Riitta pitivät taloa Soinin Hautakylällä, kunnes 1800-luvun alkuvuosina muuttivat Kalmariin, joka silloin luettiin kuuluvaksi Karstulaan. Alkujaan Hautamäen Alatalo oli ruotumiehen torppa. Erkki Erkinpojan isä, Erkki Juhonpoika oli ruotusotamies ja käytti nimeä Mode tai Modig. Tämä Erkki Juhonpoika Mode oli syntynyt ja perustanut perheen jossain Hattulan seudulla ja muuttanut Soiniin Kukonkylään 1770-luvun alkuvuosina. Lapsista vanhimmat ovat syntyneet ennen Soiniin muuttoa, eli esikoinen Erkki oli myös syntyjäänkin hämäläinen. Vaikuttaa siltä, että perheen matka Hattulan seudulta Soiniin on kestänyt useamman vuoden, ja pappien merkinnät eivät ole pysyneet mukana: Lasten syntymämerkintöjä ei löydy niistä seurakunnista, joissa heidän on  Soinin (Ähtärin) kirjoissa ilmoitettu syntyneen.

Onko muutto paikkakunnalta toiselle ollut "ajelehtimista" työstä toiseen, vai onko suunta ollut koko ajan Kukonkylä? Varmasti matkan teko on ollut hidasta itsessään. Ehkä on pysähdytty odottamaan parempaa ilmaa, kesää, lapsen syntymää ja vahvistumista, kyytiä. Joskus päiviksi joskus ehkä useammaksi kuukaudeksi. Sellaiseen matkantekoon on vaikea samaistua tästä hetkestä käsin.

Myös ruotusotamies Erkki Juhonpoika Moden ja hänen vaimonsa Lisa Erkintyttären taustat Hämeessä jäävät epäselviksi. Tämän sukuhaaran matka suutarin mökkiin on ollut mielenkiintoinen ja erilainen. Sukututkimuksessa nämä ovat harrastuksen suola, kun sukupolvi sukupolvelta löytyy aina uusia paikkakuntia. Pitkä kierros on tehty Hämeestä Ylä-Satakunnan takamaiden kautta Keski-Suomeen eli Pohjois-Hämeeseen. Miten mahdollisesti hattulalainen mies on tullut värvätyksi niin kauas kotoa? Miten jälkipolvet tulivat lähteneeksi taas eteenpäin Keski-Suomeen?

Sukunimi Hautanen on tämän perusteella peräisin Soinin Hautakylältä. Alunperin Hautamäellä on ollut varmaankin tervahauta, sitten se on tullut torpan ja talon nimeksi. Pian taloja on ollut kaksi, Alatalo ja Ylätalo, ja asukkaista ainakin osaa on kutsuttu nimellä Hautala. Kalmarissa nimi on muuttunut lopulta Hautaseksi. Vielä kun saisin selvitettyä, mikä nimi oli ennen kuin siitä tuli Mode...

Yksi tapa selvittää Hautasen perheen juuria kauas menneisyyteen olisi DNA-testaus. Erkki Juhonpoika Moden mieslinjaisen jälkeläisen Y-dnan testaaminen kertoisi mieslinjan historiasta tuhansien vuosien taakse, mutta parhaassa tapauksessa toisi esiin myös sukulaisia siellä Hämeessä, mistä Erkki oli kotoisin. Suutarin mökin väestä ei testattavaa löydy, mutta ehkä lähiseudulta hyvinkin.

Suutarin sukupuu

Vaihteeksi raparperin sukua selvittämässä

Pitkästä aikaa taas kirjoittamisen parissa. Montakin aihetta on mielessä, mutta aikaa kirjoittamiseen ei tahdo olla. Kesän korvalla sain kuitenkin herkullisen aiheen. Nyt ehkä selviää, mistä suutarin mökin raparperi on kotoisin.

Viime vuonna Luonnonvarakeskus etsintäkuullutti vanhoja raparpereja. Ilmoitin sinne kaksi eri puskaa ja unohdin sitten koko asian. Muutama viikko sitten sain kuitenkin luonnonvarakeskuksesta kirjeen, jossa pyydettin lehtinäytettä raparperistani. Parin sähköpostin jälkeen selvisi, että kyse on nimenomaan suutarin mökin raparperista.

Raparperi on perinteinen maalaistalon pihapiirin kasvi. Se on usein saatu tuttavalta ja naapurista juurakkona, joskus se on otettu muutossa mukaan uuteen kotiin. Se on kevään ensimmäisiä keittiöpuutarhan antimia, satokauden aloittaja.

Suutarin mökin raparperin  kerrotaan olevan peräisin Helsingistä asti. Sieltä se olisi kulkeutunut mökin pihaan Maija-tädin mukana. Ehkä se siksi kiinnosti tutkijoitakin niin, että pyysivät näytteen. Voihan olla, että sille löytyy serkku Helsingistä - tai sitten selviää, että sen ihan naapurista.

Perinteisen sukututkimuksen lisäksi olen hurahtanut myös DNA-avusteiseen sukututkimukseen. Ihmisten DNA:n tutkiminen tuo joskus vastauksia sellaisiin kysymyksiin, mihin perinteisillä keinoilla ei vastausta saada. Se kertoo myös jotain ajoista ennen kirjallisia lähteitä. Samalla tavalla raparperin perimästä voi nyt löytyä tiedon murusia suutarin mökin väen elämästä.

Tein ylimääräisen retken (ihanaa että oli tekosyy!) suutarin mökille ja leikkasin pääjuuresta kasvavan lehden, kuten ohjeessa neuvottiin. Lehti pussiin, pussi kuoreen ja kuori postiin. Tuloksia on kuulema luvassa ensi vuonna. En tiedä miten jaksan odottaa!