Tapaamilleni ihmisille erityisesti Semmi oli heidän sukunsa jonkinlainen keskushenkilö. Semmi-papan ja Ida-mummon luovuus oli selvästi inspiroinut ja kannustanut jälkipolvia omilla poluillaan. Sain kuulla osin samoja tarinoita, mitä omassa perheessäni kerrotaan, mutta eri näkökulmasta. Sain myös tietää, että Idalla oli oopperalaulajattaren ääni.
Sukuja kuvataan usein puina. Minun mielessäni ne ovat kuitenkin olleet enemmän verkostoja: Liittyvät toisiinsa, erkanevat ja liittyvät uudestaan. Erityisesti Suomessa voi sanoa, että kuulumme kaikki tähän samaan verkostoon. En pystyisi nimeämään yhtä sukua (sukupuuta), johon kuulun. Liittyyhän esivanhempiini niin monia sukuja.
Jotkut osat tästä verkostosta tuntuvat kuitenkin läheisimmiltä kuin toiset. Ne ovat osa identiteettiä, ne antavat voimaa ja rohkeutta oman polun toteuttamiseen. Nämä läheiset verkostot ehkä näyttäytyvätkin kuin puina: Niissä runkona on suvun vahva persoona, josta tarinoita kerrotaan, juurina tämän esivanhemmat ja oksina jälkipolvet.
Suutarin puun vieressä kasvaa siis vahvana Semmin ja Idan puu. Tai sitten he ovat verkon solmuja, tiheämpiä kohtia verkostossa joka jatkuu vesireittejä ja rautateitä eri ilmansuuntiin, ajallisesti loputtomasti menneisyyteen ja toivottavasti myös tulevaisuuteen. Kun tartut yhteen verkon solmuun ja vedät, näet ehkä miten laaja se on.
