Oli oikeastaan järisyttävää huomata, miten erilainen suutarin mökki on nyt verrattuna 1900-luvun alkuun. Meille ihmisille on tyypillistä - ja inhimillistä - pitää nykyistä olotilaa jotenkin ikiaikaisena. Hitaasti tapahtuvaa, vähittäistä muutosta on vaikea huomata.
Yksi asia, missä muutoksen myös huomaa, on polut. Olen sattumalta hullaantunut vanhoihin teihin, polkuihin, yleensä kaikkiin kulkureitteihin. Voin tuijotella pitkät tovit karttoja ja yrittää sukeltaa sitä kautta historiaan: minne ihmiset kulkivat, miksi? Näkyvätkö vanhat kulkuväylät vielä nykypäivän kartoissa?
Kulkuväylien muutos kertoo tarpeiden muuttumisesta. Enää ei kävellä naapuriin tai ajeta pellolle, nyt ajetaan autolla mahdollisimman nopeasti lähikaupunkiin.
Suutarin mökin pihalla polut muuttuvat. Vanhat menettävät merkityksensä ja uusia syntyy. Polku joka vielä lapsuudessani kulki mökille, on kadonnut kokonaan. Nyt sen vierestä ajetaan autolla. Missä ennen oli lehmien laidun, siitä oikaistaan nyt saunalle.
Mökin suhteen on myös vapauttavaa huomata, että muutoksia saa tapahtua ja tehdä. Ajatukset siitä, että haluaisin tehdä muutamia muutoksia mökissä eivät tunnu enää "vääriltä". Olen tähän asti ajatellut, että en saa muuttaa mitään. Miksi ei? Ajat ja tarpeet muuttuvat. Ainakin on tarpeen korjata muutama 1980-luvun remontissa tehty virhe. Toivottavasti sen aika tulee pian.
Tämä viikonloppuna tein myös sukututkimuslöytöjä. Löysin Annan kolmannen pojan nimen, Miinan lasten nimet ja asuinpaikat. Mutta siitä lisää toiste.
