Luonnonyrttien lumoissa

Kesäkuun puolivälissä Suutarin mökki sai toimia luonnonyrttien poimijakoulutuksen näyttämönä. Mikä ihana tekosyy olla niittämättä alkukesällä! Vain lupiineja on nyhdetty luonnonkasvien tieltä. Suutarin mökin tontti on kaukana autoteiltä, eikä läheisiä peltoja myrkytetä, joten kohtuullisen vapaasti ympäristöstä voi kerätä syötävää. Kurssin opettajana oli ystäväni ja entinen kollegani, keruutuotetarkastaja Aana Vainio.

Itse en varsinaisesti osallistunut kurssille, vaan häärin taustalla. Jotakin tietoja ja taitoja tarttui kuitenkin mukaa minullekin. Ensinnäkin selvisi, että kukkapenkissä kasvaa vuohenputkea - se tuli varmasti tunnistetuksi, ja nyt uskallan sitä poimia. Tämän oppitunnin jälkeen löysin sitä kotipihaltakin.

Pääsin myös Aanan hyvillä ohjeilla paistamaan nokkosvohveleita ja valmistamaan haudejuomaa mustaherukan lehdistä. Kannattaa todella olla tarkkana valmistusajan kanssa, juoma oli ihanaa! Ohje menee suurin piirtein niin, että kiehautettuun veteen lisätään mustaherukan lehdet, annetaan hautua viisi minuuttia. Sitten lehdet pois juomasta ja nauttimaan. Sokeria tai maitoa ei ole tarpeen lisätä, ja tämä toimii kylmänäkin.

Opin myös, että haapapettu on herkkua, ja sitä saa puista, joiden läpimitta on vähintään 20 cm. En kuitenkaan aio kokeilla, koska Suutarin mökin haavat on varattu liito-oravan nykyisiksi ja tuleviksi pesä- ja ruokailupuiksi.

Kurssilaiset vaikuttivat tyytyväisiltä päivän antiin, ja saivat leimoja poimijakortteihinsa. Yksi asia herätti hämmennystä metsissä ja niityillä kulkeneissa kurssilaisissa: Meillä on mökin läheisessä metsikössä hautakivi. Ketään ei metsään ole (tietääkseni) haudattu, mutta kun mökin rakentaneen pariskunnan (Emmanuel ja Maria) hauta siirtyi jälkipolvien käyttöön, tuotimme hautakiven  mökille. Voihan se olla vähän hassu tai jopa karmaisevaa... meille se kuitenkin on nyt tärkeä ja rakas muistomerkki.